Kirjoittaja
Rakastan kirjoja ja lukemista. Pidän siitä, miltä kirjat näyttävät, tuntuvat ja tuoksuvat. Pokkarimuotoiset kirjat sopivat käteeni kaikkein parhaiten. Eniten luen dekkareita, romantiikkaa, elämäkertoja ja kaunokirjallisuutta. Otan mielelläni vastaan kirjavinkkejä ja kommentteja.
suosikkiteoksia
Carlos Ruiz Zafon:
Tuulen varjo
Henri Charriére:
Papillon
Hubert Selby Jr.:
Unelmien sielunmessu
Jari Sarasvuo:
Captam apoteko
Mika Waltari:
Sinuhe egyptiläinen
|
22.11.2008 - 11:52
Lukupaikka on nyt muuttanut. Vanhat tekstit säilyvät ainakin toistaiseksi täällä Vuodatuksessa. Muista päivittää itsellesi Lukupaikan uusi osoite.
Tervetuloa uuteen Lukupaikkaan osoitteessa: http://uusilukupaikka.blogspot.com/
16.11.2008 - 15:16
Olen siirtämässä Lukupaikkaa Blogger.comiin. Kommenttini seuraavasta luetusta kirjasta (John Grishamin Vetoomus) löytää siis Bloggerin puolelta. Laitan "virallisen" muuttoilmoituksen tänne, kun asia on ajankohtainen.
11.11.2008 - 16:05
Alexander McCall Smith: Onni ja siniset kengät
Leppoisaa etsivätoimiston pitoa afrikkalaiseen malliin. Mma Ramotswe ei pettänyt tälläkään kertaa. Mma Makutsilla on seurusteluongelmia väärinkäsityksen vuoksi Phuti Radiphutin kanssa, Rra Polopetsilla on kaksi työtä, autokorjaamolla ja etsivätoimistossa, mutta hän ei saa lainaa autoon, jolla voisi kulkea työmatkat. Ja kuka ihme on Emang-täti, joka antaa neuvoja asiaan kuin asiaan? McCall Smithin kirjoissa on kiireetöntä tunnelmaa, asioita selvitellään sopivassa tahdissa. Mma Ramotswe ei stressaa paljon minkään suhteen, hän on tyytyväinen omaan perinteiseen ruumiinrakenteeseensakin, vai pitäisikö sittenkin laihduttaa?
Takakansi: Mma Ramotswe on vihdoin onnellisesti naimisissa Rra Matekonin kanssa ja valmistautuu viettämään rauhaisaa avioelämää. Naisten etsivätoimisto numero 1:llä on kuitenkin kädet täynnä töitä. Paikallisen luonnonsuojelualueen johtaja pyytää Mma Ramotswea tutkimaan työntekijöiden keskuudessa vallitsevaa ikävää ilmapiiriä. Syyksi epäillään noituutta - tai jotain vieläkin pahempaa. Kiireiden keskellä rouvaa mietityttävät myös filosofiset kysymykset. Onko oikein kokea onnea niin pienistä asioista kuin uusista sinisistä kengistä, palasta hyvää kakkua tai Kalaharin yllä hehkuvasta punaisesta auringonlaskusta?
11.11.2008 - 12:06
James Patterson: Kuka kuolee ensin?
En ole todella pitkään aikaan lukenut näin huonoa dekkaria. Juoni oli mitä tavallisin ja syyllisen arvasi luvattoman aikaisessa vaiheessa. Tämä oli niin huono, etten meinannut edes listata tätä luettujen kirjojen joukkoon. Tällaista kuraa tuli nyt luettua ja lammasdekkari jäi kesken, liekö ollut äärimmäisen huono päätös, kun nyt tuntuu, että lammasdekkari olisi voinut olla monta monituista kertaa tätä Pattersonin tekelettä parempi. No, joskus näin.
Takakansi: Kun rikollisen pysäyttäminen tavanomaisin keinoin osoittautuu mahdottomaksi, neljä tarmokasta naista päättää puuttua asiaan. Lindsay Boxer, San Franciscon poliisin ylitarkastaja, sekä hänen ystävättärensä Claire, Jill ja Cindy ryhtyvät ratkomaan harvinaisen harkittua murhamysteeriä - varsin epäsovinnaisin menetelmin. David Brandt oli maailman onnellisin mies saatuaan vaimokseen hurmaavan Melanien. Hääyö loistohotellin sviitissä jäi kuitenkin pariskunnan viimeiseksi yhteiseksi hetkeksi, sillä aamulla heidät löydettiin murhattuina.
Ylpeänä herättämästään kauhusta murhaaja suunnittelee jo seuraavaa tempaustaan. Edustavan ja tyylikkään miehen on paitsi helppo kävellä sisään kaupungin hienoimpiin morsiuskauppoihin myös etsiä uusia uhreja pakkomielteisille häämurhilleen… Nerokkaasti punottu Kuka kuolee ensin? on Naisten murhakerho -sarjan räväkkä avaustrilleri.
06.11.2008 - 09:09
Mötley Crüe: Törkytehdas
Huikea matka bändin taustoihin. Menneitä tapahtumia kerrataan niin päihderiippuvuuksien, naisasioiden, bändin keskinäisten riitojen kuin musiikillistenkin aspektien kautta. Kukin kertoo tapahtumille taustat omasta näkökulmastaan ja lisäksi kirjassa ääneen pääsevät managerit sekä muutama muukin taustavaikuttaja. Kerrassaan mielenkiintoista. Jatko-osa on tulossa, joten sitä odotellessa sulattelen tätä lukuelämystä.
Takakansi: Maailman pahamaineisimman rockbändin tunnustukset! Kulttikirjaksi kohonnut eepos rock'n'rollin Babylonista, neljästä nuorukaisesta, jotka antoivat sanalle dekadenssi uuden merkityksen. Mötley Crüen hiuslakkahevarit tilittävät omaäänisesti uskomatonta elämäänsä, jossa kaikki rockkliseet venyivät äärimmilleen ja paiskautuivat lopulta vasten kertojien kasvoja. Mötley Crüen viskinhuuruinen ja kokapölyinen tarina sisältää aineksia niin ekstaattisimmista amerikkalaisista unelmista kuin synkimmistä tragedioistakin. Tommy flirttaili yläluokan kanssa ja nai kaksi kansainvälistä seksisymbolia; Vince tappoi Hanoi Rocksin Razzlen ja menetti tyttärensä syövälle; Nikki otti yliannostuksen ja heräsi kuolleista seuraavana päivänä; Mick yritti hirttää veljensä ja sairastui tappavaan tautiin. Näissä lihaksi tulleissa urbaanilegendoissa ketään ei säästellä. Osansa saavat niin Mike Monroe, Andy McCoy, Pamela Anderson, David Lee Roth, Heather Locklear, AC/DC, Aerosmith, Ozzy Osbourne, Guns N'Roses kuin Iron Maidenkin. Mötley Crüe on myynyt yli 40 miljoonaa levyä, tehnyt kaksitoista maailmankiertuetta ja tatuoinut likaiset jälkensä kokonaisen MTV-sukupolven tajuntaan.
"Törkytehdas on kaikkien aikojen rockkirja."
- Pasi Kostiainen, Ilta-Sanomat
"Tämä on ehkä kaikkien aikojen paras kirja rockkulttuurin pimeistä puolista."
- Samuli Knuuti, Image
"Viime vuoden ehdoton kulttikirja on Mötley Crüen päihdemuistelma The Dirt. Se on traagisuudessaan kuin klassinen eepos, vain katuapteekin kaikilla mausteilla höystettynä."
– Otto Talvio, Rumba
"Mötley Crüen tarinan kertova, vajaa 500-sivuinen möhkäle on pakkolukemistoa jokaiselle rock'n roll - ja hard rock -sekoilun diggarille. Kasarimeikkaajien ja -möykkääjien stoori naurattaa, itkettää, raivostuttaa ja säälittää, mutta on yhtä kaikki äärimmäisen viihdyttävää luettavaa alusta loppuun. Voi kunpa koulukirjatkin olisivat samanlaisia!"
- Suosikki
31.10.2008 - 21:36
Ystävällisen suosituksen perusteella nappasin kirjastosta mukaani lammasdekkarin Murha laitumella. En ole päässyt siinä vielä alkua pidemmälle, kun teksti tuntuu aika sekavalta. Annan lammastarinalle kuitenkin mahdollisuuden ja kypsyttelen vielä hiukan fiilistä ja annan kirjan levähtää hetken tuossa yöpöydän laidalla. Sopivaa fiilistä odotellessa luen tähän väliin jotain muuta. Mötley Crüen Törkytehdas tuli jo luettua, siitä lisää tuonnempana. Tähän väliin nyt sitten pikkukiva James Pattersonin dekkari Kuka kuolee ensin?
24.10.2008 - 19:55
Jarkko Sipilä: Seinää vasten
Laadukas, suomalainen dekkari, jonka tapahtumat etenevät jälleen kerran Helsingin tutuissa kaupunginosissa. Olen jo kovin kiintynyt Sipilän Takamäki-dekkarien henkilöhahmoihin. Kuten ennenkin, todentuntuista rikostarinakerrontaa.
Takakansi: Asumaton talo Pohjois-Helsingissä, autotallin lattialla tuntematon ruumis. Komisario Takamäen murharyhmä saa käsiinsä tapauksen, joka vaikuttaa ammattirikollisten keskinäiseltä välienselvittelyltä. Takamäen luottopoliisi Suhonen soluttautuu alamaailmaan ja muuntautuu Suikkaseksi, aliakseksi, joka tunnetaan jo kulmakuppiloissa. Tämä Suikkanen on lahtelainen gangsteri, kouluja käymätön toiminnan mies, joka ei turhia kysele vaan ottaa vastaan keikan kuin keikan, kunhan tarpeeksi maksetaan. Työnantajana hämäräkeikoilla toimii kylmäverinen väkivaltarikollinen, "Mörkö" Ojala, joka kamppailee perhevelvollisuuksien ja työvaatimusten ristipaineessa. Suhonen pääsee askel askelelta lähemmäs rikollisketjun ylintä porrasta, jopa niin lähelle, että silmukka kiristyy hänen omalla kaulallaan. Seinää vasten on rikoskirjallisuuden hyytävä taidonnäyte. Jarkko Sipilä tavoittaa realistisissa rikosromaaneissaan yksityiskohtaisen karusti poliisin työn arjen. Seinää vasten on komisario Takamäki -sarjan kahdeksas osa. Se kertoo kaunistelematonta tarinaa rikospoliisista, joka liikkuu epäilyttävillä poluilla ja joutuu työssään pohtimaan, missä menevät laillisuuden rajat.
11.10.2008 - 21:29
Karin Slaughter: Häpäisty
Slaughterin uusin kuuluu aina lukulistalleni. Kaikkien muiden kiireiden vuoksi Häpäistyn lukemiseen kului yllättävän paljon aikaa. Ei oikein ole ollut lukuaikaa niin paljon, kuin olisin toivonut. Jos selkeä miinuspuoli pitäisi Slaughterin kirjoista osoittaa niin se voisi olla minun makuuni liian raakojen rikosten kuvaaminen. Ehdotonta etua Grant County -sarjan lukemiseen tuo se, että on lukenut sarjan aiemmat osat ja jos mahdollista, mielellään järjestyksessä. Näin saa parhaiten kiinni tarinasta ja henkilöhahmojen taustoista. Tässä kirjassa Jeffrey ja Sara haaveilevat kovasti lapsesta ja Lena jäljittää äitinsä kohtaloa samalla kun kietoutuu rikosten verkkoon ja yrittää pelastaa enonsa. Slaughter kuvaa pahuutta vallan mallikelpoisesti, sisuskalut meinasivat vääntyä solmuun useamman kerran kirjaa lukiessa. Slaughter ilmoittaa kirjan lopussa, että hänen nettisivuiltaan on mahdollista lukea terveiset lukijoille (varoitus! juonipaljastuksia kirjeessä) sekä ylimääräisen luvun tähän kyseessä olevaan kirjaan. Itse en vielä ehtinyt lukea kumpaakaan, mutta aion sen tehdä.
Takakansi: Karin Slaughterin uusin kirja Häpäisty alkaa tuttuun tapaan sokeeraavasti. Ensimmäisillä sivuilla tuntematon nainen poltetaan elävältä etsivä Lena Adamsin katsoessa huumattuna vierestä. Poliisipäällikkö Jeffrey Tolliver ja patologi Sara Linton yrittävät selvittää uhrin henkilöllisyyttä ja jäljittää poliisin käsistä karannutta Lenaa, joka näyttää olevan suuressa vaarassa. Lena pakenee entiseen kotikaupunkiinsa Reeseen, jonka kulissien takaa alkaa paljastua mm. korruptiota, äärioikeistolaista rotuvihaa ja huumekauppaa. Samaan aikaan kun Lena matkaa kohti menneisyytensä salaisuuksia, Sara joutuu syytteeseen leukemiaa sairastaneen potilaansa kuolemasta ja kamppailee pelastaakseen uransa...
Grant County -sarjan kuudes osa Häpäisty on tarina, jonka jälkeen Heartsdale ei ole entisensä. Teos tarjoaa jännitystä ja odottamattomia juonenkäänteitä aina viimeisille sivuille asti.
27.09.2008 - 13:19
José Saramago: Kertomus sokeudesta
Oikein yllätyin siitä, miten tämä kirja imaisi mukaansa heti ensimmäiseltä sivulta alkaen. Olin lukemassa ihan toista kirjaa, kun ajattelin, että "luenpa pikku pätkän Saramagoa tähän väliin..." Heti alku oli niin kiinnostava ja vetävästi kirjoitettu, että uppouduin tarinaan ja luin kirjan sitten kokonaan ja se toinen kirja jäi odottamaan yöpöydälle. Saramagon teksti on varsin erikoista, henkilöillä ei ole nimiä ja vuorosanat on kaikki kirjoitettu ihan putkeen - siis ilman minkäänlaisia ranskalaisia viivoja tai rivierotteluja. Hetken mietin, että onpa aikamoista sekamelskaa, mutta tyyliin tottui nopeasti ja kun lukemisen rytmiin pääsi kunnolla niin nuo seikat eivät haitanneet lainkaan. Itse tarina on kuvaus aivan mahdottomasta syöksykierteestä, johon pienen, nimeämättömän kaupungin asukkaat joutuvat, kun he kaikki (yhtä lukuun ottamatta) peräjälkeen sokeutuvat. Pidin tästä tosi paljon ja vinkin kirjaan sain HS:n Lukupiiristä, jossa on keskusteltu myös Saramagon kirjasta Toinen minä, joka myös odottaa vuoroaan yöpöydälläni.
Takakansi: Kaupungissa riehuu outo epidemia. Ihmiset alkavat nähdä pelkkää valkoista. Jotta sairauden leviäminen voitaisiin estää, sokeille perustetaan reservaatteja. Heiltä kielletään kaikki muu apu ruokahuoltoa lukuun ottamatta. Näkevien pelko sokeutumisesta ajaa inhimillisyyden ohi. Reservaateissa syttyy eloonjäämistaistelu. Tilannetta seurataan silmälääkärin vaimon kautta, joka on näkevänä seurannut sokeutunutta miestään eristykseen. Pariskunnan ympärille muodostuu pieni ystävien piiri, joka yrittää säilyttää ihmisyytensä kaaoksen keskellä. Vaimo on ainoa, joka näkee reservaatin alennustilan. Ennen pitkää hän alkaa toivoa olevansa itsekin sokea, mutta halu auttaa muita pitää hänet vahvana.
Teoksen kerronta vastaa sitä maailmaa, johon sen henkilöt ovat joutuneet. Dialogi ja henkilöiden ajatukset uppoavat monipolvisiin virkkeisiin, kappaleet ovat pitkiä, yksityiskohtien vyörytystä tuntuu olevan mahdoton pysäyttää. Lukija on samassa asemassa kuin ainoa näkevä, todistamassa tapahtumia, joihin ei voi vaikuttaa. Pessimistisestä pohjasävystään huolimatta tarina ei lietso toivottomuutta: ystävyys, solidaarisuus ja epäitsekkyys synnyttävät pieniä onnenhetkiä. Kertomus sokeudesta kutsuu ajattelemaan maailmaa, jossa elämme. Se luo uskoa yksittäisen ihmisen mahdollisuuksiin muuttaa maailmaa, jossa suurin osa ihmisistä on näkeviä, mutta kuitenkin sokeita.
Kun Kertomus sokeudesta ilmestyi vuonna 1995, José Saramago sai Prémio Camões -palkinnon, joka on portugalilaisen kielialueen merkittävin kirjallisuuspalkinto. Saramagon romaanin merkitys on kuitenkin yleismaailmallinen. Se paljastaa kulttuurin haurauden, sen miten kenestä tahansa voi poikkeustilanteessa paljastua peto. Romaani on perustaltaan jännittävä katastrofikertomus, mutta se on myös allegoria todellisen maailman sokeudesta, jonka seurauksista lukemattomat ihmiset tälläkin hetkellä kärsivät.
19.09.2008 - 16:53
David Hewson: Pahan ruusun puutarha
Tämän kirjan näin ensimmäisen kerran antikvariaatin ikkunassa jokin aika sitten. Ihan pelkän nimen perusteella kiinnostus heräsi ja niinpä varasin sen kirjastosta. Hieno tarina, monitasoinen ja kiinnostava. Tuntui piinaavan jännittävältä odottaa pikkuhiljaa avautuvaa tietoa siitä, mitä kidnapatulle Milesille todella tapahtui. Mielenkiintoinen, kahdessa ajassa etenevä kertomus.
Takakansi: Kylmäävää jännitystä – kiihkeä psykologinen trilleri huumeiden, rockin ja rikosten maailmasta. Enkelinpuvun olisi pitänyt näkyä kilometrien päähän. Mutta mitään ei löytynyt, ei jälkeäkään pojasta. Kahdeksan aikoihin jouluaattoiltana vuonna 1975 Palo Altoon alkoi virrata televisiotoimittajia, ja poliisien joululomat peruutettiin. Viisivuotiaan Miles Seymourin etsintä oli alkanut. Vain joitakin tunteja aikaisemmin joukko kalifornialaisopiskelijoita on seurannut terävä-älyistä, mutta pohjattoman pahaa johtajaansa tripille, jonka seurauksia he maksavat lopun ikäänsä.
Muutamaa tuntia ennen poliisioperaation käynnistymistä joukko opiskelijoita istuu huumekokeilujensa tyyssijassa, tuntee veren kohinan korvissaan ja antaa hapon viedä. Piinkovasta älystään tunnettu Michael Quinn, joukon sielu, aloittaa elämänsä ensimmäisen ja viimeisen luennon: hän kertoo tiedemies Erwin Schrödingerin kissakokeista. Pian he kaikki ovat kävelleet sisään yhden sekopään avaamasta ovesta, seuranneet häntä suorinta tietä Aavikon ruusun pimeimmälle puolelle. Yhdellä oven avauksella heistä on tullut elinikäiset rikostoverit; Quinn on Schrödingerin mielettömän teorian testatakseen valjastanut kokeeseen pienen enkelinsiipisen pojan.
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin uutinen elinkautista kärsivän Quinnin yllättävästä vapauttamisesta tavoittaa levytysstudiota pyörittävän Paul Dunsanyn ja menestyvän tietokonemogulin Hal Jamiesonin. Vanha rikostoveruus yhdistää joukon vielä kerran – liittää heidät yhteen pimeällä juonella toisensa perään, aina musertavaan loppuun saakka.
|
